Blogi

Blogi
Pimenevät syksyn illat virittävät mielen kulkemaan hämärän rajamailla. Siellä mikään ei ole aivan sitä, miltä näyttää ja elon tasaisuus saattaa yllättäen vaihtua kauhuun käsittämättömien tapahtumien edessä. Hämärän hyssyn ottaessa valtaansa maiseman ikkunan takana on täy...
 14.10.2016
Blogi
E-kirja on loistava kumppani syksyllä alkavaan arkeen. Kiireen keskellä on tärkeä muistaa välillä rentoutua hyvän kirjan parissa ja piteneviä iltoja vastaan kannattaa taistella aimo annoksella hyvää kirjallisuutta. Yhdellä kätevällä lukulaitteella pidät mukanasi kaikkia lempiromaa...
 06.09.2016
Blogi
  Urheilun ystävät saavat tänä syksynä nauttia sydämensä kyllyydestä Rion olympialaisten startattua 5. elokuuta. Syksy on myös loistavaa aikaa aloittaa uusi harrastus tai panostaa entistä enemmän jo hyviksi havaittuihin liikuntamuotoihin. eLibriksen Urheilu ja liikunta -katego...
 12.08.2016
Blogi
  Kesällä kannattaa hemmotella itseään suurten kirjoittajien varmalla ja taidokkaalla tekstillä. Tällaiseen sopii esimerkiksi mainiosti lukuisia palkintoja keränneen Haruki Murakamin romanttinen teos Norwegian wood, joka nosti kirjailijan aikoinaan suosioon kotimaassaan Japanissa,...
 17.07.2016
Blogi
Kesä on mitä parhainta aikaa lukea ja tehdä mielikuvitusmatkoja teokseen jos toiseenkin. Auringon paahtaessa kuumimmillaan on hyvä ottaa pieni lepohetki ja auringonoton lomassa tutustua uusimpiin e-kirjoihin. Viritä siis riippumatto takapihalle, ota lukulaite kainaloon ja anna tarinoiden vi...
 16.07.2016
Blogi
Haluamme löytää ihmisiä, joita kiinnostaa sekä kirjojen lukeminen että niistä kirjoittaminen. Siksi tarjoamme kumppanuusohjelman, jonka kautta voit tienata luku- ja kirjoitusharrastuksellasi hieman ylimääräistä. Kun rekisteröidyt eLibriksen kumppanuusohjelmaan, voit hakea kumppanu...
 14.07.2016
Blogi
Kirjan kustantaminen ja painattaminen on kallista. Perinteisesti kirjailijan ja kaupan hyllyn välillä on ollut syvä kuilu, joka koostuu toimitus-, painatus-, kuljetus- ja markkinointikustannuksista sekä muista pienistä ja suurista ongelmista ja kustannuksista. Kustantamot ovat olleet ainoa ...
 10.07.2016
Blogi
Kirjallisuutta löytyy nykyään sähköisesti erittäin kohtuulliseen hintaan, mutta kuluttajan onneksi lukuelämyksiä voi löytää myös täysin ilmaiseksi useilta eri palveluntarjoajilta. Suurimmilla nettikaupoilla - kuten Amazon, Google ja Apple - on suuri valikoima ilmaisia eKirjoja, jois...
 01.07.2016
Blogi
Sähköinen lukeminen, eli e-lukeminen, onnistuu varsin monenlaisilla laitteilla, jotka tiedostomuodon tuen puolesta sallivat e-kirjojen lukemisen. E-kirjoja voi lukea esimerkiksi tietokoneella (joko kannettava tai työpöytäkone), tabletilla, e-kirjan lukulaitteella tai älypuhelimella. Jos pe...
 15.06.2016
Blogi
Äidille paras lahja on päivän verran omaa aikaa poissa arjen kiireistä ja tohinasta. Ja mikä olisikaan parempi keino ilahduttaa äitiä hänen omana päivänään, kuin aivan uusi lukukokemus. Oli äiti sitten jännitystä rakastava seikkailija, rauhallinen romantikko tai suurten persoon...
 08.05.2016